Nyt se sitten viimein tapahtui - kauan odotettu uusi perheenjäsen saapui sulostuttamaan elämäämme viime sunnuntaina. Paljon parempaa joululahjaa en olisi voinut toivoa, olen siis mitä ilmeisimmin ollut tänä vuonna aika kiltti! Tämä pieni musta prinsessa on nimeltään Dina, lempikirjani I am Dina päähenkilön mukaan.

Olen edelleen aivan sanaton onnesta! Tämä pikkumusta on kyllä varsin topakka tapaus, ei ole vierastellut juuri ketään tai mitään. Kotimatka sujui todella hyvin, parin ensimmäisen kilometrin aikana kuului häkistä vikinää, mutta kun päästiin isommalle tielle, lapsi hiljeni ja heräsi vasta kotipihassa. Kotona katsasti paikat ja kävi suoraan lelulaatikon isoimman lelun kimppuun. Ensimmäisen yön Dina nukkui minun vieressäni ihan hiljaa ja rauhallisesti.

Kahdeksanviikkoiseksi kääpiöksi tämä neiti on todellakin aika pakkaus. Toisena päivänä kotona ollessaan pikku-Dee oppi hyppäämään sohvalle ja siitä sohvapöydälle, tämän jälkeen ei ole 60cm korkea pentuaitakaan pidätellyt menoa. Likka tykkää myös katsoa telkkaria, välillä nousee ihan tv-tasoa vasten seisomaan ja komentaa tv:ssä pyöriviä tyyppejä. Ulos sieltä laatikosta! VUH! "Isot pojat" näytti nyrpeää naamaa ekat pari päivää, Santeri ei oikein vieläkään sulata pienen hellyydenosoituksia, johon valitettavasti kuuluu neulanterävät pentunaskalit. Pissihädän yllättäessä Santeri tuijottaa paheksuen, "näetkö, se PISSI SISÄLLE!!" Pappa ärrää tuttuun tapaansa jos pentu menee liian lähelle, mutta Dinaa ei tunnu häiritsevän mokomat hassut äänet. Vauhti on hiukan enemmän kiinnostunut, mutta selvästi kumpikin kyllä tajuaa, että Dina on vielä ihan vauva, eikä Vauhtikaan lähde pennun riehuleikkeihin mukaan vaikka ehkä mieli tekisikin. Vauhti pärähti kerran kunnolla, mutta Dee ei tuntunut ottavan opikseen ja Vee tuumasi, että turha vaiva kun ei se usko kuitenkaan. Dina vie Vauhtilta pokkana puruluut nenän edestä, se siitä vanhemman kunnioituksesta siis.

Harmittaa, kun juuri nyt piti tulla hirmuiset pakkaset. Hyvin alkanut ulkoilun opettelu jäi pakostikin katkolle pariksi päiväksi, minulla ei kerta kaikkiaan ollut sydäntä viedä nahkamaha-pentua reippaasti alle -20 asteen pakkaseen seisoskelemaan vaikka vaatetta kyllä löytyy haalarista alkaen. Ennemmin siivoan pissoja kun kiikutan pentua eläinlääkärissä pissatulehduksen takia... Nyt loppuviikosta on päästy ulkoilemaan enemmän kun pakkanen on pysytellyt siedettävissä rajoissa. Silti ei vieläkään ole asiaa pitkille lenkeille, toivottavasti viimeistään jouluna vähän lauhtuisi.

Ihanaa tämä kyllä on, täytyy myöntää. Pienen touhuja seuraillessa murheet (ja ihan oikeatkin hommat) unohtuu. Vauhtin pentuajasta on jo sen verran aikaa, että jyrsittyihin huonekaluihin ja pissittyihin mattoihin (kyllä, meillä on pari mattoa lattialla koska lautalattia on vähän turhan liukas alusta pikkuwhippetin spurttailuille) suhtautuu jo huumorilla.

Jannelle ja Tiinalle vielä jätti-iso kiitos tästä mustasta prinsessasta

Tämä kysymys on aina välillä noussut mieleen, viime aikoina hieman tavallista useammin: entä jos sittenkin...?

Kysymys on siis Vauhtista. Nuorena Raita oli älyttömän nopea ja ketterä, odotin siitä kisakoiraa ja ilahduttavaa oli myös se, että koira meni mittoihin. Vaan kuinkas kävikään: eka startti Tampereen KV-maastoissa juuri 15kk täyttäneenä. Pisteitä 15, sijoitus toiseksi viimeinen (viimeinen sai nollan). Lähti kuin tykin suusta, mutta yht'äkkiä pysähtyi kuin seinään ja jäi katselemaan kaverin menoa. Tuon tapauksen jälkeen kokeiltiin treeneissä parijuoksua, yksin kyllä lähti, mutta heti jos oli kaveri vieressä - oli sitten tuttu tai vieras - niin aina jäi käsiin. Missä vika? Vauhtin selkä kuvattiin 1-vuotiaana, ranka kunnossa mutta SI-nivelessä löysyyttä, joka siis oireilee takapään ja nimenomaan Hamstringien ja thoracolumbar -alueen kireytenä. Lisäksi Vauhtia vaivasi jonkinsorttinen itsetunto-ongelma, se ei taistellut leluista tutun eikä vieraan kanssa vaan luovutti heti. Esimerkiksi palloa heittäessä jäi viereen katsomaan jos joku muu ehti perään ensin. Osaksi ehkä kysymys on kivun tunteen liittämisestä jonkin perässä juoksemiseen, mutta epäilemättä Santeri "Isoveli Valvoo" Pullakoiralla on ollut kyntensä pelissä, se kun oli ennen leikkauttamista melkoinen pomottaja.

Haaveet Vauhtin kilpajuoksu-urasta jäivät siihen. Olin luonnollisesti katkera ja pettynyt, ja olen sitä hiukan vieläkin. Erityisen paljon ärsytti kun kuulin ihan hiljattain, että Vauhtin siskonpoika oli käynyt kuvattavana, ja tuomio oli tyly: synnynnäinen epämuodostuma sacrumissa. Ei välttämättä ole sattumaa, että saman linjan koirilla on luustollisia epämuodostumia (joihin löysä SI-nivel luetaan, koska sitä se ei missään nimessä saisi olla). Harrasta tässä nyt sitten tällaisella...

Psyykkisellä osastolla kelkka kääntyi täysin, kun Pullakoira leikattiin. Vauhti tajusi pelin hengen jo hyvin varhain, ja se on siitä pitäen hyvin järjestelmällisesti kiivennyt johtajauroksen paikalle, ja olen kyllä itsekin melko järjestelmällisesti sitä siinä tukenut. Vauhti on kuitenkin niin "mammanpoika", että minun ei tarvitse pelätä sen hyppivän silmille. Puolisolle se sitä vastoin kiukuttelee, näyttipä alkuviikosta hammastakin kun keskeytti raitapepun karkumatkan ulko-ovella ja kehtasi vielä kantaa sisälle... Muutenkin Vauhti on vuoden sisällä miehistynyt todella paljon, vieraiden kanssa on vielä sen verran varovainen että ei ihan suusta leluja vie, mutta Pullista kyykyttää ihan 6-0. Jokin aika sitten se pisti belgiuroksen aisoihin, ja Mustialan reissulla puolusti hyvinkin raivokkaasti viehettä, josta muistona vekki silmäkulmaan. Mutta täytyy tunnustaa, että paremmalleen hävisi, näkipä Eppukin uuden puolen koirastaan Eilen käytiin montulla leikkimässä tassuvieheellä, eikä Vauhti päästänyt Pullaa lähellekään. Vaikka lähtivät yhtä aikaa, vauhtia ja intoa riitti loppuun saakka.

Koko ajatus on siis näin järjellä ajateltuna silkkaa ajan ja rahan tuhlausta, mahdollisesti jonkinnäköinen sijaistoiminto "joululahjaa odotellessa", koska haluaisin niiiiin kovasti päästä kiertämään kisoja kilpailevan koiran kanssa. Mutta entä jos sittenkin? Tulisiko Vauhtista vielä kisakoira?

Edellisen kirjoituksen otsikko on tervetuloa kesä, tämä tekisi mieli nimetä "tervemenoa kesä":ksi, mutta jääköön tuo nyt tälläerää. Jokatapauksessa, tästä kaikesta voi päätellä mm. sen, että koko kesän olen ollut kovin laiska ja aikaansaamaton. Alkukesä meni palautuessa koulusta, ehdittiin sentään vähän kisojakin kierrellä, tosin koirat oli mukana lähinnä vain koristeina.

Juhannuksen jälkeen kuvioihin tuli ihmislaumanvahvistus, ja heinä-elokuulla mökkeiltiin porukalla aika tiiviisti. Kuviakin olis ollut, mutta Vuodatus.net kieltäytyi yhtistyöstä. Koirat ovat siis eläneet koko kesän kuin pellossa... Molemmat oppivat karkaamaan, ja tottakai esittelivät uusia taitojaan juuri kun pääsin kehumasta tottelevaisia koiriani. Raitaeläin onnistui yllättämään minut ottamalla henkisen yliotteen vanhemmasta urosbelgistä, joka on mökkeillyt kanssamme muutaman kerran. Alkuun suhtauduin tähän kolmikkoon erittäin varauksella, koska kolme isoa egoa ei mahdu samalle pihalle. No, toisin kävi, ja Vauhti otti johtajan paikan ihan kyselemättä! Pölkkäri oli ilmeisen fiksu tapaus, ja muutaman pöläytyksen jälkeen se alkoi väistää molempia. Mitään suurempaa vahinkoa ei onneksi tapahtunut, pojat rähisivät pari kertaa ja välit oli sillä selvät. Tämän tapauksen johdosta mieleen hiipi ajatus, että josko sittenkin ensi kesänä vielä kokeilisin Vauhtia maastoihin... Pullukalla on edessä ensimmäinen veteraanivuosi eli muutamat maastot on pakko käydä ihan senkin vuoksi.

Loppuun vielä laumanlisäysuutisia: kauan ja hartaasti odottamani pentue on viimein laitettu alulle. Sormet ja varpaat ristiin, että joululahjatoiveeni meni perille!!!

 

Nyt se on täällä: kesä! Tietysti tyypilliseen suomalaiseen tapaan vaihtelevan lämmintä ja vähemmän lunta... Kaksi päivää kesti oikeaa hellettä, sekin sattui Jyväskylän reissun kanssa samalle viikonlopulle. Sittemmin onkin saanut kaivella ihan tosissaan lämmikettä päälleen!

Aloitetaan tapahtumapäivitykset vanhimmasta: KSVKK:n kesäkauden avajaisista, joita vietettiin aurinkoisissa merkeissä 3.5 Hiekkarinteellä. Samana päivänä vietti 4v synttäreitään rakas raitapeppuni. Paikalla oli ihan mukavasti porukkaa, ja hyvästä seurasta sai tietysti nauttia kera hyvän ruuan. Pitkästä aikaa olin itsekin ihan turistin ominaisuudessa mukana, ja oli kyllä leppoisaa, kaiken kiireen keskellä! Ilmoitin molemmat koirat KSVKK:n leikkimieliseen Vuoden Voittaja -näyttelyyn, ja tulokset olivat seuraavat (tuomarina Jarmo Hilpinen):

Kuva: K. Patrikainen

Vauhti: Tänään 4-vuotispäiviään viettävä komea uros. Kaunis pää, hyvät korvat. Hyvä rintakehän syvyys. Avoimehkot kulmaukset edessä, paremmat takana. Hyvät takaliikkeet, edestä vähän vispaavat. PU2

Kuva: K. Patrikainen

Santeri: Erittäin hyväntyyppinen 5-vuotias uros. Sopusuhtaisesti rakentunut. Tilava, syvä rintakehä. Hyvät pään ja raajojen mittasuhteet. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvin kulmautunut takaa, kulmaukset edessä avoimemmat.Liikkuu hyvin sivusta ja takaa, edestä hieman löysin kyynärpäin. PU4

Kivat oli tulokset, Santerihan oli viime vuonna whippettien VSP (Vauhti ei osallistunut), mutta tänä vuonna molemmat sijoittuivat 4 parhaan joukkoon. Tämän innoittamana kaivelin jo Mikkelin ja Mäntyharjun näyttelyiden ilmoittautumistiedot esiin, katsotaan mikä on rahatilanne lähempänä ajankohtaa... Kiitos vielä Odelle Pulliksen handlaamisesta :)

 

Lakkiaisviikonlopun helteistä sunnuntaita vietimme lenkin merkeissä Muuramen harjulla. Mukaamme lähti uusi tuttavuus Onni-whippet (Kiiturin NN-Hercules) emäntänsä Tanjan kanssa. Takaisinpäin tullessa pojat pistäytyivät uimaan...

Onnista vesi oli jännää! Liian pitkälle ei uskallus riittänyt, mutta rantavedessä pulikointi oli vähintään yhtä hauskaa.

Vauhti uskaltautui uimasille saakka - kepin perässä tietenkin. Santeri olisi mielellään pitänyt turkkinsa kuivana, mutta kannoin kuitenkin senkin hieman vilvoittelemaan.

Loppumatkasta pojat ottivat hieman juoksukisaa eikä tästäkään reissusta ilman reikiä selvitty, mutta jospa ensi kerralla olisi välit selvät ja leikki sopuisampaa :) Kiitos vielä seurasta, otetaan uusiksi taas kun ollaan yhtä aikaa maisemissa!

Kesän kisakausi avattiin Kajaanissa helatorstaina, joihin itse osallistuin toimitsijan ominaisuudessa. Juhannuskisojen jälkeen tuleekin pikku tauko, jonka toivottavasti saan hyödynnettyä järjestelemällä Jyväskylän KV-maastoja... Tästä se kesä taas alkaa!

Nyt voi jo oikeasti sanoa että on kevät. Meidän pihassa sitkeästi majailleet lumikasat on hävinneet ja huoltoyhtiön tyypit on lakaisseet pihan, eli nyt ei tarvitse whippetinkään varoa tassujaan. Ravan määrä ja takkipyykki toivottavasti vähenevät myös. Remppakin on onnellisesti ohi, ja lopputulos on kyllä enemmän kuin tyydyttävä!

 

Tässä kohtaa vuotta on jo varmaankin myöhäistä pohdiskella tulevaa kautta. Omat kisasuunnitelmani olen toki tehnyt, mutta Santerin juoksemisen tai juoksematta jättämisen suhteen ilmassa on leijaillut kysymysmerkkejä. Totuushan on, että sen pää ei kilpailemista kestä -  vaikka se sitä yli kaiken rakastaakin - joten Santerin "aktiivinen kilpaura" on ohi. En sano ettenkö sitä vielä veteraaniluokkiin ilmoittaisi, mutta aika näyttää. Toisaalta olen kovin helpottunut, mutta sitäkin kovemmin odotan sitä päivää, kun viimeinkin saan sen kauan kauan odottamani Oikean Kisakoiran. Rakas koulutoverini tosin pitää minua entistä enemmän sekopäänä kun kerroin suunnitelmistani, mutta onneksi sentään koiraharrastajaystäväni ymmärtävät minua. Heidän mielestään se jopa on ihan normaalia että koiria tulee lisää. Itse suunnitelmista en vielä paljasta sen enempää, mutta voin vakuuttaa että kun aika koittaa, siitä kuulevat kaikki, myös ne joita ei tippaakaan kiinnostaisi!

 

Mielessäni on välähdellyt jo jonkin aikaa ajatus Vauhtin ilmoittamisesta näyttelyyn. Pahoin pelkään että suunnitelma saattaa jopa käydä toteen, loppukesästä olisi kaksikin näyttelyä ihan lähistöllä. Viimeksi "Pikkupoika" on kehässä ollut vuonna 2006 Jyväskylässä joten olisi jo ehkä aikakin. Järkytyin kun tajusin että pieni suloinen pentuni täyttää jo 4 (!!!) vuotta, niin se aika vaan menee. Vauhtin käytös tosin ei ole paljoa muuttunut siitä kun se sisäsiistiksi oppi.

 

 

On ehkä hiukan syytä työntää ensin ruokakuppiin vähän ylimääräistä, en vain tiedä kuinka paljon uskallan tuota ylisyöttää, koska se tuntuu tekevän mieluummin lihasta kuin läskiä saamastaan ruuasta. Olen kyllä ihan aidon kiinnostunut kuulemaan arvion rakenteesta näin aikuisiällä. Kerhon kesänavajaiset olkoon harjoitus, parit mätsärit voisi kaveriksi katsoa.

 

 

Tasapuolisuuden nimissä tuoretta kevätkuvaa myös Pullukasta. Siinä on totisesti koira joka on oppinut nauttimaan syömisestä - ruuan puuttuessa kelpaa ihan mikä vaan...

Varma kevään merkki on tuomaripäivät ja Talvimaastot. Ensiksimainittu oli viime viikonloppuna, eli tästä se kesä sitten voi taas alkaa. Aurinko on lupaavasti näyttäytynyt useampana päivänä, ja mitä ilmeisemmin myös koirat ovat havainneet kevään tulon. Hajuja täytyy nuuskutella entistä tarkempaan, taitavat taas naapuruston tytöt houkutella pikkupoikia pahoille teille!

 

Syy, miksi tämän blogin päivitykset ovat jääneet vähemmälle on uusi harrastukseni remontointi. Hätääntyneille tiedoksi, kyse ei ole mistään seinien kaatamisesta (vaikka toisinaan mielessä on käynytkin...) vaan ihan pikku pintafiksailusta. Viimeinkin sain aikaiseksi toteuttaa syksystä saakka työn alla olleen suunnitelmani ja raahattua itseni tapettikauppaan. Pari iltaa vierähti sitten repiessä vanhoja kammotuksia seinältä alas. Santeri-parka vaikutti hyvin epätoivoiselta kun sänkyni siirtyi keskelle olohuonetta sohvan ja tv-tason väliin, ja lähes kaikki irtain tavara oli kasattu keittiön pöydälle. Se kuljeskeli perässäni huolestuneena, luuli varmaan että taas muutetaan. Ei ole pienen koiran elämä helppoa. Vauhti puolestaan olisi mielellään leikkinyt tapettisilpulla...

 

 

Vanhojen repiminen vielä menee, mutta entäs sitten kun pitäisi alkaa uutta laittamaan tilalle, ja minun ja avustajani yhteenlaskettu kokemus tapetoinnista on tasan nolla? Elämyshän sekin on kun näkee ensi kertaa tapettiliisteriä ihan livenä. Hauskaa meillä ainakin oli, ja luulempa että Tiia tuskin ikinä enää haukkuu minua tylsäksi. Yhden illan saldo oli 6m lähes virheetöntä seinää, saumakohdat ovat kyllä siistit mutta seinät oli ihan käsittämättömän kierot! Lisäksi näyttää ihan kun niihin olisi ammuttu reikiä, en kyllä yllättyisi vaikka olisikin. Koulutehtävien ja muiden pakollisten inhotusten vuoksi tämä homma sitten jäi "vähän" kesken ja kai tätä voi jo harrastukseksi sanoa kun yhteensä 10m seinäpinnan päällystäminen uudella on kestänyt jo kuukauden. Aloitimme tosin helpoimmasta mahdollisesta eli yksivärisestä EasyUpista (liisteri seinään ja tapetti perään), loppu ei enää taida mennä hyvällä tuurilla sillä kohdistelut ja vuotien vetyttämiset vaativat jo vähän enemmän taitoa. Ja hermoja. Kumpaakaan ei liikaa ole.

 

Taidan jatkaa hyvin alkanutta lusmuilua ja pakoilla tätä remontointia vielä ainakin seuraavat pari viikkoa. Tavallaan olen jo ehtinyt tykästyä noihin pakkeloituihin betoniseiniin. Toivottavasti aurinko paistaa vielä ensi viikollakin...

Käytiin tänään Tiia-ystävän ja koirien kanssa vuoden viimeisen päivän (ja lyhyen työpäivän) kunniaksi riehuuttamassa eläimiä. Aurinko yritti pikkuisen paistaa ja kaikenkaikkiaan oli ihan mukava ulkoilutuokio, ääntä ja vauhtia ei taaskaan puuttunut. Mukaan pääsi myös kaksi kappaletta kameroita, tässä oma kuvasaaliini:

Joulun tulo on yksi vuoden kohokohdista, hyvässä ja pahassa. Kolmen päivän pakollinen loma, jolloin saa ihan luvan kanssa syödä, juoda ja katsoa telkkarista lastenohjelmia niin paljon kuin omatunto kestää. Kivaahan se on, mutta tämän kolmen päivän aiheuttama stressi on jotain ihan uskomatonta! Pelkästään kaupassakäynti ja lahjojen hankkiminen ajaa ihmisen hermoromahduksen partaalle, ei siis ole mikään ihme että perheväkivaltatilastoissa on joulun ja uudenvuoden kohdalla piikki...

Meidän jouluvalmistelut on tänä vuonna hyvin minimaaliset, juurikin stressin minimoimiseksi. Joulusiivous käsittää tavallista huolellisemman imuroinnin ja joulukoristeet taidan jättää suosiolla laatikkoonsa odottelemaan tulevia jouluja. Lähdemme Keski-Suomeen joulunviettoon aatonaattoiltana ja palaamme takaisin kotiin Tapaninpäivänä, ennen sitä ja sen jälkeen olen tiiviisti töissä eli ei ole juuri aikaa tai kiinnostusta sen paremmin siivoukseen kuin koristeluunkaan. Yksi koulutehtävä on joululomalle, sekä uusintatenttiin lukemista. Ei mennyt tuo viimeinen tentti ihan putkeen... Varsinainen loma siis todellakin käsittää kokonaista kolme päivää. Kumpa nyt edes ne luvatut lumet tulisivat että edes koirat pääsisi kunnolla hankeen rallattamaan.

Lahjoja hankin neljälle ihmiselle, lisäksi pari muuta saa itsetehdyn joululahjan. Askartelimme joululahjoja Tiia-ystävän kanssa, ja niistä tuli aivan ihania!

Ensimmäiset talven merkit ilmestyivät pihalle viime yönä. Piha oli jäässä ja taivaalta oli satanut muutama hiutale jotain valkoista höttöä, ja kuten asiaan kuuluu, oli ihan pirun kylmä (kylmyyden aistin jo 6:40 kun kello soi ja laskin jalkani lattialle...). Tämä oli kyllä arvattavissa, eilen illalla ajelimme räntäsateessa kotiin Lappeenrannasta. Kesärenkailla. Turha varmaan sanoa, että hieman jännitti ja vauhtia oli noin 60km/h. Varsinaisesti en rakasta talvea, paitsi jos on koko ajan aurinkoista ja ihan muutama aste pakkasta. Myöskään koirat eivät ole vilpittömän onnellisia kylmyydestä, mutta luulen että jos pitäisi valita 3kk vesisadetta vai kylmää, meidän äänemme menisivät 3-0 pakkaselle. Tosin vesisade on näinä päivinä talven pakollinen lisuke.

Välillä olemme päässeet nauttimaan aurinkoisista syyspäivistäkin. Kovin harvoin vaan jaksan kanniskella kameraa mukana, koska ensinnäkin se painaa ja toisekseenkin meno on useimmiten niin kaoottista että siinä ei parempikaan kamera pysy perässä. Kerran sitä kuitenkin piti kokeilla ja tulos oli tämä:

Syksy on saapunut myös savoon. Huomasin tämän siitä, että Santeri ei enää mielellään lenkkeile ilman takkia, ei edes pissalenkkiä. Taas on siis hyvä syy ommella uusia takkeja!

Koulunkäynnin ja töiden lomassa olen onnistunut solmimaan myös sosiaalisia kontakteja paikallisiin vinttikoiraharrastajiin. Kuukausi sitten käväistiin rataharkoissa ja siellä sitten juttelun lomassa olin ihan huomaamattani lupautunut tekemään maastotreeneihin rataa. Maastotreenipäivä sujui oikein mukavasti, sattui nätti keli ja porukkaakin oli paikalla ihan kivasti vaikka samalle päivälle sattuikin sekä näyttelyt että ratakisat. Päivän kruunasi ratsastelu Vilu-suokilla, tämä "Herraviistoistavee" onnistuikin valloittamaan ihan totaalisesti ja herättämään henkiin heppailuinnostuksen! Ollaan käyty muutamia kertoja ratsastamassa erään vinttikoiraharrastajakollegan kanssa ja yhteinen sävel Vilun kanssa alkaa löytyä. Maastotreenejäkin ehdittiin pitää yhteensä kolmet, kiva oli päästä puuhaamaan ja saattaa olla että puuhaa riittää myös ensi kesälle.